Terve mieli on ihmisoikeus – Jade mukana seminaarissa 8.4.2014

”Terve mieli on ihmisoikeus” esittää seminaarin otsikko ja peräänkuuluttaa oikeutta mielenterveyteen kaikille. Kokemusasiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että moni mielenterveyspotilas jää Suomessa vaille asianmukaista hoitoa.

Suomen Mielenterveysseura ja Ihmisoikeusliitto kutsuivat 8.4.2014 koolle seminaarin, jossa sosiaali-ja terveysalan päättäjät, asiantuntijat sekä kokijat pääsivät keskustelemaan siitä, miksi niin moni kokee jäävänsä hoidon ulkopuolelle. Mielenterveyshuoltomme suurimpina haasteina puhuttivat hoidon varhainen tavoittaminen ja hoitoketjun eheys.

Joka neljännes eurooppalaisista on vuosittain kosketuksissa mielenterveyden häiriön kanssa, mutta vain puolet hoidon tarpeessa olevista ovat olleet yhteydessä mielenterveyspalveluihin. Tähän syynä ovat mm. riittämättömät tai saavuttamattomat palvelut. Ennaltaehkäisevät palvelut on jo pitkään nähty sekä ihmismieliä, että julkisia varoja säästävänä ratkaisuna, mutta silti seminaariin osallistuneiden kokemusasiantuntijoiden viesti on surullinen. Julkisten palvelujen piiriin pääseminen tuntuu vaativan jo pitkälle kehittynyttä mielenterveyden häiriötä tai kykyä verbalisoida oireet odotetulla tavalla.  Ennaltaehkäisevät palvelut jäävät omankustanteisina hyvin toimeentulevan joukon etuoikeudeksi. Vaikuttaa siis siltä, että Suomi ja palvelut eriarvoistuvat. Joka viides suomalainen onkin kuluneen vuoden aikana taloudellisen tilanteensa vuoksi joutunut tinkimään ruuasta, lääkkeistä ja lääkärikäynneistä, toteaa puheenvuorossaan Mielenterveysseuran johtaja Outi Ruishalme.

Seminaarin keskusteluosuutta alusti puheenvuoroillaan Tampereen yliopiston hallinto-oikeuden lehtori Pauli Rautiainen, joka käsitteli mielenterveyttä oikeudellisesta näkökulmasta. Rautiainen korostaa mielenterveyttä osana kokonaisvaltaista terveyttä, johon meillä kaikilla Suomessa pitäisi olla Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja perustuslakiin nojaava oikeus.  Puheenvuoro herättelikin katsomaan yhteiskuntaamme ilman vaaleanpunaisia linssejä. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus välttämättömään toimentuloon sekä huolenpitoon, ja julkisen vallan tehtävä on turvata siihen riittävät palvelut. Mutta mikä onkaan riittävää ja toteutuvatko ihmisoikeudet mielenterveyshuollossamme todella?

Palvelun saavuttamattomuus voi tarkoittaa montaa eri asiaa. Tämä tuli hyvin esiin kokemusasiantuntijoiden keskustelussa. Nuoren synnytyksenjälkeisestä masennuksesta ja syömishäiriöstä kärsineen naisen hoito katkesi muuttoon, kun hän ei hän ei enää täyttänytkään hoidon tarpeen vaatimuksia uudessa kotikunnassaan. Kaksi omaistaan mielenterveysongelmien vuoksi menettänyt äiti taas kertoi, että hoitoa sai ensimmäisen kerran vasta silloin,

kun hänen lapsensa lopulta ajautui psykoosiin ja päätyi suljetulle osastolle. Siihen saakka ongelmia oli selitetty murrosiän oireina. SOS-kriisikeskuksen kriisityöntekijä toi esille maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden näkökulman; kieli ja taloudellinen asema eriarvoistavat palveluntarvitsijoita edelleen.

Päättäjien paneelissa oltiin yhtä mieltä siitä, että palveluja kyllä on, mutta eri ammattilaisten yhteistyö ei toimi saumattomasti. Ratkaisevaksi kysymykseksi nousi mielenterveysasiakkaan ja hoitajan ensikohtaaminen. Tällä hetkellä ensimmäinen kontakti saattaa syntyä terveyskeskuksen hoitajaan, jolla ei välttämättä ole riittävästi asiantuntemusta ohjata asiakasta eteenpäin asianmukiseen hoitoon. Suurin osa paneelin päättäjistä tuntui silti kannattavan porrastettua terveydenhuoltojärjestelmää, jossa erikoisasiantuntijoille edetään askel askeleelta.  Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan johtaja Maija Anttila sen sijaan toivoi, että tulevaisuudessa voimavaroja ohjattaisiin enemmän asiakkaan ensikohtaamiseen, jotta käytössä olisi heti alusta alkaen paras mahdollinen asiantuntemus. Tätä toivetta puoltivat myös itse mielenterveyspalveluja käyttäneet kokemusasiantuntijat. Mielenterveyden häiriöstä kärsivä ihminen on usein itsekin eksyksissä, peloissaan ja epävarma. Monelle ammattilaiselle vuorollaan avautuminen on rankka ja vaativa prosessi.

Jaden projektityöntekijä Hamdi Moalim nosti keskusteluun tärkeän seikan: hoidon saavuttamattomuus voi joskus johtua myös hoitohenkilökunnan asenteista. Tulkkina toimiessaan Hamdi saattoi nuorta psykoosissa olevaan somaliäitiä terveyskeskukseen ja päätyi tulkkauksen ohella vaatimaan huonosti voivalle ja väsyneelle asiakkaalleen hoitoa. Terveyskeskuksessa ei otettu tapausta hoidettavaksi, kellään ei ollut aikaan kuunnella ja arvioida nuoren naisen tilaan. Hoitohenkilökunnan tiedetään olevan ylityöllistettyä, mutta on syytä pohtia, osuuko kiire useammin maahanmuuttajan kohdalle ja voisiko hoitohenkilökunnan asenteisiin vaikuttaa. Jade-projekti pyrkii lisäämään tietoutta monikulttuuriseen vanhustyöhön liittyvistä haasteista ja palvelujen saavutettavuus on ehdottomasti yksi niistä. Hamdi lähettikin tärkeän viestin päättäjäpaneeliin osallistuneille keskustelijoille. Ikääntyvät maahanmuuttajat ovat asiakasryhmä, jolla on omat erityiset haasteensa palvelujen löytämisessä.

Suomen Mielenterveysseuran ja Ihmisoikeusliiton yhteinen seminaarikutsu sopii mielestäni hienosti tähän SoTe-uudistuksen ja kehysriihen aikaan. Se ikään kuin kysyy: Voiko ihmisoikeuksista säästää? Uskon, että seminaarin kautta kokemusasiantuntijoiden tärkeä viesti saavutti päätöksentekijät ja toi esiin monen hiljaisen tarinan. Niin kuin hallinto-oikeuden lehtori Pauli Rautiainen alustuksessaan totesi: säästöjä on helpoin hakea kaikkein puolustuskyvyttömimmistä ryhmistä. Niistä, jotka ovat liian heikkoja nostaakseen ääntään kuuluviin.

Johanna Velling

Sosionomi opiskelija – JADE-projektin työharjoittelija