Etäilyä ja yhteisöllisyyttä

Kuinka moni meistä on mahtanut löytää itsensä tänä vuonna tilanteesta, jossa yhteydenpito omaan lähipiiriin ja muuhun sosiaaliseen verkostoon on ollut etäyhteyksien varassa? Veikkaanpa, että aika moni.

Itsellenikin etäyhteydet ovat käyneet tänä vuonna tutuiksi. Monesti ne ovat olleet se ensimmäinen tai miltei ainoa vaihtoehto, jolla pitää yhteyttä – läheisiin, ystäviin ja harraste- tai opiskelupiireihin. Jäipä jokunen kontakti varmasti ottamattakin, kun vaihtoehtona oli etäily. Miltä etäyhteydenpito tuntuu? Miten se vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin ja yhteisöllisyyteen?

Me ihmiset olemme moninainen joukko. Etäyhteydet sopivat toisille paremmin kuin toisille. Etäyhteyksissä joutuu miettimään sitä, että kaikkien äänet eivät ehkä kantaudukaan kuuluviin entiseen tapaan. Itsensä ilmaiseminen etänä voi olla hankaluus, etänä on helppo hävitä. Tai sitten tilanne voi olla aivan päinvastoin. Joka tapauksessa – etä tai lähi – yhteisöllisyyttä täytyy kuulostella, tunnustella ja vaalia. Yhteisöllisyys ja mukanaolo vaatii huomiota kaikilta osapuolilta, etenkin etänä. Etäyhteyksissä vuorovaikutukselle ei ole yhtä standardimuotoa.

Luulenpa, että moni jakaa tuntemukseni sitä, että etäyhteyksissä jää kaipaamaan jotakin. Yhteisöllisyyden sävy on erilaista. Yhteisöllisyys syntyy ja kehittyy ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Kun vuorovaikutus jää pelkän kuvan tai vain pelkän äänen varaan älypuhelimessa tai läppärin uumenissa, ei tunne yhteisöllisyydestä ole enää sitä samaa kuin ihmisiä aidosti kasvokkain kohdatessa. Etäyhteyksissä asiat kyllä hoituvat, mutta varsinkin se sanaton vuorovaikutus muuttuu helposti kokonaan näkymättömiksi. Etäyhteyksissä kaipaan kasvojen lukemista – hiljaisia mutta näkyviä nyökkäyksiä, kysyviä ilmeitä, tunnetta yhteisestä ymmärryksestä. Yhteisöllisyys on muutakin kuin pää ja puhetta tai lyhyttä viestittelyä pienellä näytöllä. Yhteisöllisyyteen tarvitaan läsnäoloa, läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ja siihen ainakin minä kaipaan ehjää vuorovaikutusta.

Etäyhteyksissä jään väliin myös kaipaamaan ylimääräistä aikaa ja epävirallisuutta – sitä tuikitavallista, mutta toisaalta niin tarpeellista arkista puhetta. Ehdotankin etäyhteyksien alkuun vähintään vartin pituista verbaalista virtuaalikättelyä!

Yhteisöllisyys etäyhteyksin on erilaista, mutta kuitenkin sellaisenaankin arvokasta. Yhteisöllisyys etäyhteyksin on sosiaalisen luonteemme toteutumista. Onneksi on kuva, onneksi on ääni. Etäily kun tuo kuitenkin ihmiset yhteen, yhteisen asian ääreen, yhteistä merkitystä luomaan ja tuntemaan. Etäily vaatii toteuttelua ja pitkässä juoksussa uusia, yhteisiä oivalluksia yhteisöllisyyden vaalimisesta. Yhteydenpito etänä on yhteisöllisyyttä, vaikka sitten diginäyttöjen välkkeessä.

Jari, JADE-toimintakeskuksen yhteisöpedagogi-harjoittelija