Rikastuttavia oppimiskokemuksia ja arvokkaita kiinnekohtia

Ikääntyviä ulkoilemassa kasvitarhalla

Työelämän harjoittelupaikka on arvokas kiinnekohta opinnoissa. Harjoittelusta on mahdollista saada itselle rikastuttavia oppimiskokemuksia ja näköalapaikka, josta riittää ammennettavaa pitkäksi aikaa. Näin oli JADE -toimintakeskuksenkin kohdalla. Tähän blogiin olen koonnut muutamia ajatuksiani harjoittelusta JADEssa menneeltä keväältä ja kesältä.

JADE toimii ikääntyvien maahan muuttaneiden kohtaamispaikkana ja myös monikulttuurisen vanhustyön osaamiskeskuksena. Tätä kautta JADE on antanut harjoitteluuni aivan uudenlaisen toimintaympäristön ja kiinnostavan yhdistelmän käytännön toimintaa kummankin osa-alueen parissa. On ollut arvokasta kohdata joka päivä uutta ja saada olla mukana aidossa, työelämän tekemisessä laajalla skaalalla. Niin kohtaamispaikan kuin monikulttuurisen vanhustyön osaamisen kohdalla.

JADEn toimintaympäristön keskiössä ovat ikääntyvät vieraskieliset. Heidän kanssaan toimiminen on tuonut harjoittelussa uuden ulottuvuuden tarkastella kohtaamista, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Nämä ovat vahvasti läsnä JADEn toiminnassa. Myös oman kielen merkitys, vertaisuus, monikulttuurisuus, moninaisuus ja hyvinvoinnin rakentuminen ovat teemoja, jotka kulkevat mukana osana arjen toimintaa JADEssa. Näitä olemme tuon tuostakin sivunneet myös käytännön tekemisessä ja JADElaisten kanssa keskusteluissa työn tekemisen lomassa.

Harjoittelujaksolla poikkeuksellista on ollut koronatilanne ja etätyöskentely. Toimiminen etäyhteyksien varassa on herättänyt uudenlaisia ajatusmalleja. Etätilanteessa olen saanut konkreettisesti asettua ikääntyvien vieraskielisten asemaan ja sitä kautta miettiä ryhmien toimintaa ja luonnetta ja työstää etäilyn toimivuutta. Etätilanteessa on ollut kiinnostavaa olla mukana tekemässä jotain uutta. On innovoitu yhdessä, tehty kokeiluja ja ehkä myös löydetty uusia tapoja toteuttaa toimintaa – aika näyttää. Yllättävän monenlaista tekemistä on mahtunut mukaan. Ainakin itse koen oppineeni uutta, se on selvää.

Mitä sitten tarvitaan monikulttuurisen vanhustyön osaamisen edistämiseen? Rakennusaineina toimivat tieto ikääntyvistä vieraskielisistä, yhteistyö ja verkostoituminen, viestinnän rooli sekä lisäksi paikat ja tilaisuudet, missä vaikuttaa. Varmasti siihen tarvitaan paljon muutakin, mutta itselleni ainakin nämä ovat käyneet tutuksi JADEssa.

JADE on toimintaympäristönä tarjonnut mahdollisuuksia kehittää omia valmiuksiani monesta suunnasta, niin tiedollisesti kuin taidollisesti. Paljon on ehtinyt tapahtua ja moneen olen ehtinyt mukaan. Harjoittelussa se ehkä kaikkein hyödyllisin tieto ei kuitenkaan taida mahtua tähän blogiin. Se puhuu hiljaisella äänellä ja täyttää päivät nopeasti. Ja sitä olen pyrkinyt kuuntelemaan.

Jari

Yhteisöpedagogiharjoittelija (AMK),  kevät/kesä 2020

Etäilyä ja yhteisöllisyyttä

Kuinka moni meistä on mahtanut löytää itsensä tänä vuonna tilanteesta, jossa yhteydenpito omaan lähipiiriin ja muuhun sosiaaliseen verkostoon on ollut etäyhteyksien varassa? Veikkaanpa, että aika moni.

Itsellenikin etäyhteydet ovat käyneet tänä vuonna tutuiksi. Monesti ne ovat olleet se ensimmäinen tai miltei ainoa vaihtoehto, jolla pitää yhteyttä – läheisiin, ystäviin ja harraste- tai opiskelupiireihin. Jäipä jokunen kontakti varmasti ottamattakin, kun vaihtoehtona oli etäily. Miltä etäyhteydenpito tuntuu? Miten se vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin ja yhteisöllisyyteen?

Me ihmiset olemme moninainen joukko. Etäyhteydet sopivat toisille paremmin kuin toisille. Etäyhteyksissä joutuu miettimään sitä, että kaikkien äänet eivät ehkä kantaudukaan kuuluviin entiseen tapaan. Itsensä ilmaiseminen etänä voi olla hankaluus, etänä on helppo hävitä. Tai sitten tilanne voi olla aivan päinvastoin. Joka tapauksessa – etä tai lähi – yhteisöllisyyttä täytyy kuulostella, tunnustella ja vaalia. Yhteisöllisyys ja mukanaolo vaatii huomiota kaikilta osapuolilta, etenkin etänä. Etäyhteyksissä vuorovaikutukselle ei ole yhtä standardimuotoa.

Luulenpa, että moni jakaa tuntemukseni sitä, että etäyhteyksissä jää kaipaamaan jotakin. Yhteisöllisyyden sävy on erilaista. Yhteisöllisyys syntyy ja kehittyy ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Kun vuorovaikutus jää pelkän kuvan tai vain pelkän äänen varaan älypuhelimessa tai läppärin uumenissa, ei tunne yhteisöllisyydestä ole enää sitä samaa kuin ihmisiä aidosti kasvokkain kohdatessa. Etäyhteyksissä asiat kyllä hoituvat, mutta varsinkin se sanaton vuorovaikutus muuttuu helposti kokonaan näkymättömiksi. Etäyhteyksissä kaipaan kasvojen lukemista – hiljaisia mutta näkyviä nyökkäyksiä, kysyviä ilmeitä, tunnetta yhteisestä ymmärryksestä. Yhteisöllisyys on muutakin kuin pää ja puhetta tai lyhyttä viestittelyä pienellä näytöllä. Yhteisöllisyyteen tarvitaan läsnäoloa, läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ja siihen ainakin minä kaipaan ehjää vuorovaikutusta.

Etäyhteyksissä jään väliin myös kaipaamaan ylimääräistä aikaa ja epävirallisuutta – sitä tuikitavallista, mutta toisaalta niin tarpeellista arkista puhetta. Ehdotankin etäyhteyksien alkuun vähintään vartin pituista verbaalista virtuaalikättelyä!

Yhteisöllisyys etäyhteyksin on erilaista, mutta kuitenkin sellaisenaankin arvokasta. Yhteisöllisyys etäyhteyksin on sosiaalisen luonteemme toteutumista. Onneksi on kuva, onneksi on ääni. Etäily kun tuo kuitenkin ihmiset yhteen, yhteisen asian ääreen, yhteistä merkitystä luomaan ja tuntemaan. Etäily vaatii toteuttelua ja pitkässä juoksussa uusia, yhteisiä oivalluksia yhteisöllisyyden vaalimisesta. Yhteydenpito etänä on yhteisöllisyyttä, vaikka sitten diginäyttöjen välkkeessä.

Jari, JADE-toimintakeskuksen yhteisöpedagogi-harjoittelija